Haapaveden urheilijat ry on perustettu vuonna 1938 ja toiminta koko ajan perustunut ns. yleisurheiluseurana.
Yli 60-toimintavuoden aikana mukana on ollut monia urheilulajeja , joita ei tänään ole enää mukana.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana toiminnan pääpaino on perustunut kuuteen lajiin, hiihtoon, yleisurheiluun, jääkiekkoon, pesäpalloon , suunnistukseen ja lentopalloon. Lisäksi Haapaveden Urheilijat on pyörittänyt elokuvatoimintaa, joka jatkuu edelleen.
Lajeista lentopallo on noussut 90-luvun puolivälin suvantovaiheen jälkeen kovaa vauhtia 2000-luvun puolella. Miesten joukkue onkin noussut jokaisella pelaamallaan kaudella yhden sarjaportaan ylemmäs. Haapavedellä pelataan tulevalla kaudella 3-sarjaa miesten osalta.
Joukkuelajiin perustuva jääkiekko on kasvattanut toimintaa jäähallin valmistumisen myötä ja jääkiekon edustusjoukkue nousut II-divisioonaan.
Yleisurheilutoiminta on varsin vilkasta, toiminnan painopiste on nuorissa urheilijoissa, parhaimmat saavutukset viime vuosina on ollut kuitenkin varttuneiden urheilijoiden sarjoissa, joissa on tullut menestystä heittolajeissa.
Suunnistus on kasvattanut suosiotaan ja uusi aktiivinen suunnistajasukupolvi kilpaileekin ahkerasti, kohtalaisella menestyksellä.
Pesäpallossa toiminta on vilkastunut uusien vetäjien johdosta ja useampi joukkue on pelannut oman ikäryhmiensä sarjoissa.
Parhaimmat ja näkyvimmät saavutukset Haapaveden Urheilijoilla on tällä hetkellä hiihdon puolella, joista valtakunnan tasolla on menestystä yleisten sarjojen SM-hopea ja SM-pronssi kaudella 2003.
|
|